Pekoniin käärityt parsat ovat klassikko. Ne toimivat erinomaisesti erilaisten ruokien lisukkeena, ja myös sellaisenaan napsittuna. Nämä herkkukääröt voi valmistaa perinteisesti uunissa, tai kevään ja kesän tullen grillissä. Ne ovat kaunis tarjottava juhlaillallisella, mutta ne sopivat myös erinomaisesti rentoon grillimenuun.
Rapea pekoni ja mehukas parsa muodostavat makujen liiton, jota on vaikea vastustaa. Suolainen pekoni tuo mukavaa vastapainoa parsan hienostuneen vihreälle, vienon hernemäiselle maulle.
Parhaat pekoniin käärityt parsat valmistuvat luonnollisesti kotimaisesta vihreästä parsasta, jota ei tarvitse välttämättä edes kuoria. Ulkomaiset paksuvartisemmat parsat suosittelen kuorimaan kevyesti muutaman sentin pituudelta varresta. Pekonin sijaan parsat voi myös kääriä ilmakuivattuun kinkkuun, jolloin lopputulos on ihanan rapsakka.
Parsakausi on parhaimmillaan huhtikuusta kesäkuun loppuun saakka. Suomessa parsan kypsymistä saadaan odottaa aavistuksen myöhempään verrattuna muuhun Eurooppaan.
Suosikkiparsareseptini – mielettömän yksinkertaista ja hyvää! Kesällä nämä parsa-pekonikääröt voi kypsentää uunin sijaan myös grillissä.
Pekoniin käärityt parsat uunissa (2:lle)
Ihanaa alkanutta parsakautta, otetaan siitä kaikki irti!
Oletko sinä parsan ystävä? Mikäli vastasit kyllä, kurkkaa myös alla olevat parsareseptini:
– helpot parsakääröt
– parsarisotto
– parsapiirakkaan
– vegaaninen parsapiirakka
Lisää arkiruokareseptejä löydät blogin arkistosta Arkisafkaa-merkinnän alta.
Blogissa starttasi myös uusi reseptisarja ”Supersimppelit”, mistä löydät helppoja ja herkullisia perusreseptejä. Kategorian reseptit ovat oivia juuri kokkaamaan aloitteleville sekä perheen pienemmille kokeille.
Ps. Seuraathan Tiskivuoren emäntää myös Instagramissa ja Facebookissa?
Muistathan tägätä kokeilemasi resepti hastagilla #tiskivuorenemanta – näin löydän kokkailusi somesta!
Mulla menee tänään sama setti kolmatta päivää mahaan. 😛 Tosin mä teen vielä nopeammin ja paistan nämä pannulla. En jaksa odottaa, että uuni lämpiää. 😉
Totta, varmasti yhtä hyviä pannulla! Ja pitää vielä kokeilla ilmakuivatun kinkun kera myös!