Myönnetään, nyt on vasta lokakuu, ja meillä on valmistettu riisipuuroa jo kolme kertaa. Se on niin aikuisten kuin lastenkin lempparipuuro tähän aikaan vuodesta. Keitetty riisipuuro on ihanan makuista, mutta sitä joutuu hämmentämään pitkään ja hartaasti lieden ääressä, jottei se pääse palamaan pohjaan.

Riisipuuron voi valmistaa myös uunissa matalalla lämmöllä yön yli hauduttaen. Ainekset mitataan voilla sipaistuun vuokaan, sekoitetaan ja annetaan kypsyä 8-9 tunnin ajan. Todella simppeliä, kunhan vain malttaa odottaa yön yli puuron sakeutumista täyteläiseksi herkuksi. Uunissa riisipuuro muodostaa ihanan kuoren, ja siitä tulee rakenteeltaan hieman erilaista kuin liedellä keitettynä.

Yön yli uunissa haudutettu riisipuuro vie aktiivista valmisteluaikaa vain pari minuuttia.  Se hautuu yön aikana itsekseen pehmeäksi herkuksi.
Riisispuuro_uunissa_yön_yli_resepti

Riisipuuro uunissa yön yli (4 annosta)

Tarvitset:
1 l punaista maitoa (tai rasvaisempaa kasvipohjaista baristamaitoa)
1,5 dl puuroriisiä
ripaus suolaa
1 rkl nokare voita (uunivuoan voiteluun)

Valmistusohje:
Laita uuni lämpenemään noin 1oo-asteeseen.
Voitele reilun parin litran vetoinen uunivuoka nokareella voita.
Mittaa maito, riisit ja suola vuokaan. Sekoita ainekset sekaisin. Peitä vuoka kannella tai vaikkapa foliopaperilla.
Nosta vuoka yön yli, noin 8-9 tunniksi uuniin. Nosta valmis puuro uunista, ja anna sen jäähtyä hetken ajan ennen tarjoilua.
Nauti sokerin ja kanelin tai kiisselin kera.

Uuniriisipuuro maistuu ihanalta kanelin ja sokerin, kiisselin tai vaikkapa marinoitujen hedelmien kaverina.

Pikkujouluaika on ihan pian käsillä!
Löydät lisää makeita reseptejä arkistostani ”jälkiruoka”-kategoriasta.
Joulun jälkiruoista suosittelen sinua kurkkaamaan tämän reseptin kerrospannacotasta kinuskilla. Vai miltä kuulostaisi helposti ja nopeasti valmistuva joulujäätelö?

Ps. Seuraathan Tiskivuoren emäntää myös Instagramissa ja Facebookissa?
Muistathan tägätä kokeilemasi resepti hastagilla #tiskivuorenemanta – näin löydän kokkailusi somesta!