Helppo mutakakku valmistuu näppärästi ja nopeasti kotikeittiössä, myös perheen pienimmiltä apukokeilta. Käytin mutakakussa reippaasti tummaa suklaata, se antaa kakulle syntisen tuhdin suklaisen maun.
Älä paista kakkua läpikypsäksi, sen sisus on parhaimmillaan hieman lämpimänä ja valuvana kermavaahdon tai vaniljajäätelön kera. Kakku saa olla ulkomuodoltaan rosoinen, ja sen voi koristella halutessaan kaakaojauheella, tomusokerilla tai tuoreilla marjoilla.
Helppo mutakakku (6-8:lle)
Tarvitset:
200 g tummaa suklaata
150 g voita
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl aitovaniljaa
1 tl leivinjauhetta
Koristeluun:
1 tl tummaa kaakaojauhetta
Lisukkeeksi:
kermavaahtoa tai vaniljajäätelöä
Valmistusohje:
Pilko suklaa pienehköön kattilaan, lisää joukkoon voi. Sulata suklaa ja voi miedolla lämmöllä välillä sekoittaen. Vatkaa kananmunat ja sokeri jämäkäksi vaahdoksi. Sekoita hieman jäähtynyt suklaa-voiseos muna-sokerivaahtoon. Yhdistä vehnäjauhot, aitovanilja ja leivinjauhe keskenään ja ripottele ne taikinaan siivilän läpi. Sekoita mutakakkumassa tasaiseksi. Kaada kakku leivinperilla vuorattuun n. 26 cm vuokaan. Paista kakkua 200 asteisessa uunissa n. 20 minuutin ajan. Varo kypsentämästä kakkua liikaa, sillä se saa jäädä keskeltä hieman valuvaksi. Ota kakku uunista ja anna sen jäähtyä tovi. Siirrä mutakakku varovasti tarjoiluastialle. Koristele kakku siivilöimällä sen päälle hieman tummaa kaakaojauhetta, ja tarjoile se kermavaahdon tai vaniljakastikkeen kera.
Oletko suklaan ystävä? Kurkkaa myös reseptini smetanaiselle suklaakakulle marinoitujen päärynöiden kera.
Löydät lisää jälkiruokareseptejä arkistostani.
Ps. Seuraathan Tiskivuoren emäntää myös Instagramissa ja Facebookissa?
Muistathan tägätä kokeilemasi resepti hastagilla #tiskivuorenemanta – näin löydän kokkailusi somesta!