Kaupallinen yhteistyö: Lidl

On kuusi viikkoa jouluaattoon! Kuulun niihin, jotka ovat jo nyt kaivaneet joulukoristeet esiin, ripustaneet joulutähdet ikkunaan ja glögiäkin on maisteltu. Viimeiset 25 vuotta olemme viettäneet joulua isolla porukalla vanhempieni luona. Tänä vuonna jouluperinteeseen tulee hienoinen muutos – joulua vietetään ensimmäistä kertaa meillä kotona, ja päävastuun joulujärjestelyistä saan minä! Isäni onneksi auttaa minua ruokien kanssa, sillä neljäntoista hengen illallisessa riittää työsarkaa.

Jouluillallisen tärkein osuus on perinteinen kalapöytä, jossa on yleensä kolmisenkymmentä erilaista ruokalajia. Sen kivijalan muodostavat mädit, ravut, graavikalat, sillit sekä lämminsavustetut herkut. Usein teemme myös pienen cocktailpalavalikoiman, joka maistuu ihanasti alkukuohuvan kaverina. Kalapöydän jälkeen herkuttelemme perinteisillä laatikoilla ja äitini valmistamalla sinappisella kinkulla. Jälkiruokana tarjolla on aina juustoja ja hedelmiä, mutta tänä vuonna ajattelin vaihtelun vuoksi satsata myös makeisiin.

Pääsin kurkkaamaan etukäteen Lidlin tulevaa jouluvalikoimaa – ja mitä herkkuja sieltä löytyykään! Olen listannut postaukseen yli 400 tuotteen valikoimasta kymmenen suosikkiani, jotka löytyvät ehdottomasti perheemme joulupöydästä. Tärpeistä löydät tuttuja klassikoita sekä ihania uusia herkkuideoita jouluun. Olen erityisen vakuuttunut Lidlin laadukkaasta kala- ja lihavalikoimasta juustoista puhumattakaan. Huomioni kiinnittyi myös paistopisteen herkkuihin, joista tämän vuoden hitti on takuuvarmasti mielettömän herkullinen toffeetähtitottu. Sen täyte on juuri sopivan makeaa ja tahmeaa. Ihastuin myös Lidlin juhlaleipään, jossa maistuvat siemenet, kuivatut karpalot ja taatelit. Juhlaleipä joka sopii nautittavaksi sellaisenaan tai läpi jouluaterian niin kinkun kuin kalojenkin kaverina.

Kalavalikoiman puolelta innostuin Deluxen kokonaisesta kotimaisesta siiasta, joka on käyttövalmiiksi maustettu ja koristeltu. Graavikaloista suosikkini on samaisen merkin limellä maustettu lohi, mutta nyt joulun alla valikoimiin saapuu myös inkiväärillä ryyditetty graavilohi, jota kannattaa ehdottomasti maistaa –  se on superhyvää! Sillien ystävien kannattaa lisätä ostoskoriinsa Nautica Snapsisilli, joka maistuu keitettyjen perunoiden kera.

Makeisista suosikkilistalleni toffetähtitorttujen kaveriksi pääsivät klassiset Favorina Suklaajoulupukit, jotka ilahduttavat saajaansa, niin lapsia kuin aikuisiakin. Avasin oman maistiaiseni haukatakseni siitä pienen palasen, mutta huomaamatta rouskutin piparinmakuisen pukin yhdeltä istumalta.

Lidlin juustovalikoimasta jälkiruokapöytään tiensä löytää Deluxe Blue Stilton, täyteläinen perinteinen englantilainen sinihomejuusto, joka toimii makuparina vaikkapa piparkakulle tai kekseille hedelmien kera. Milbona Välimeren yrttijuusto on myös makuuni, ja se on loistava vaihtoehto vaikkapa jouluisalle tapaslautaselle – siinä maistuu aavistus tomaattia, oliivia ja basilikaa. Tämä kyseinen juusto on saatavilla Lidlin juustotiski-myymälöistä. Juustojen kanssa voi tarjota myös Jouluaitta Omena-lakkamarmeladia, joka kestää uunipaiston, joten sitä voi käyttää myös joulutorttujen täytteenä.

Juomista nostaisin esille erityisesti Christkindl Glüh-Elch Glühweinin, joka toimii todella hyvin myös kylmissä jouluisissa drinkeissä komponenttina. Tänä vuonna perheemme alkumalja on tutun mausteinen ja jouluinen, mutta lämpimän version sijaan drinkki tarjoillaan kylmänä jäiden kera.

Vaikka järjestän joulun ensimmäistä kertaa kotonamme, en aio stressata turhaan. Tärkeintä on rento meininki ja läheisten kanssa vietetty kiireetön aika ruokapöydän ääressä ja sohvalla köllötellen. Vaikka panostan ruokaan mielelläni, aion ostaa suuren osan ruoista puolivalmiina ja tuunata niitä hieman oman makuni mukaan. Totean vielä, että mielestäni valtaosa Lidlin tuotteista myydään järkevän ja kompaktin kokoisissa paketeissa, jolloin hävikkiä syntyy vähemmän.

Lidl TOP 10 jouluherkut:

***

Deluxe kokonainen kotimainen siika
(käyttövalmiiksi maustettu ja koristeltu)

Deluxe graavatut lohifileesiivut
(maku: inkivääri)

Nautica Snapsisilli

Deluxe Karitsan paistirulla
(kypsä, yrttimaustettu)

Juhlaleipä
(paistopiste)

Christkindl Glüh-Elch Glühwein

Deluxe Blue Stilton -sinihomejuusto

Jouluaitta Omena-lakkamarmeladi

Toffeetähtitorttu
(paistopiste)

 Favorina Suklaajoulupukki
(maku: maustekeksi)

***



Onko ruudun toisella puolella joulufiilistelyt jo käynnissä? Mikä on sinun ehdoton suosikkisi joulupöydässä?
Mikäli joulujutut ja reseptit kiinnostavat, löydät niitä lisää arkistostani.

Pääset tutustumaan Lidlin joulutuotteisiin tarkemmin täällä. Ja minun on myös ehdottomasti huikattava teille Lidlin kivasta leluvalikomasta, joka tulee myyntiin joulun alla. Ajattelin itse napata pukinkonttiin ainakin jonkin noista ihastuttavista puisista leikkiruokaseteistä. Uudelleen täytettävä joulukalenteri on myös mahtava! Lidlin lelukuvastoon pääset tutustumaan tästä.

 

Ps. Seuraathan Tiskivuoren emäntää myös Instagramissa ja Facebookissa?
Muistathan tägätä kokeilemasi resepti hastagilla #tiskivuorenemanta – näin löydän kokkailusi somesta!

Ihanaa ja stressitöntä joulun odotusta.

Kaupallinen yhteistyö: Lidl