Olin tänään ajatellut tehdä uunissa jotain pitkään haudutettavaa lihapataa. Lorvin sängyssä kuitenkin sen verran myöhään, että pitkään uunihaudutettava ruoka olisi ollut valmista vasta illan myöhäisinä tunteina. Siispä poikaystävän pyynnöstä valmistin uunimakkaraa, tosin hieman uudella twistillä – minkäs muunkaan kuin Mutti-tomaattikastikkeen kera.
Uunimakkara Mutti-tomaattikastikkeella (4:lle)
loraus hyvälaatuista oliiviöljyä
1-2 sipulia
1 prk Mutti-tomaattimurskaa
1 prk mustapippurilla maustettua ruokakermaa
1 tl sormisuolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
1 tl paprikajauhetta
1 lihaisa makkaralenkki
kourallinen juustoraastetta (emmental)
tuoretta lehtipersiljaa koristeeksi
Kuori ja pilko sipuli pieneksi. Kuullosta sipulihakkelusta tovi kuumalla pannulla oliiviöljyssä. Lisää joukkoon tomaattimurska, ruokakerma sekä mausteet. Anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä noin viitisen minuuttia. Asettele lenkkimakkara uunivuokaan. Kaada makkaran päälle haudutettu kastike. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 225 asteisessa uunissa n. 25 minuutin ajan. Tarjoile esimerkiksi perunamuusin tai uunikasviksien kera.
Kohta valmista 🙂 tuoksuu aivan mahtavalta.
Jes! 🙂
-Heidi