Poroa ja muita ruokatraumoja

Viimeisen vuoden aikana olen syönyt punaista lihaa varmasti enemmän kuin koko elämäni aikana. En voinut lapsena sietää punaisen lihan makua tai sitkeää suutuntumaa – ja ruokatraumat senkuin kertaantuivat vuosien saatossa. Nyt kuitenkin on tapahtunut jotain kummallista. Meillä kokataan punaista lihaa parhaimmillaan useamman kerran viikossa. Sysäyksen moiselle innolle ovat antaneet positiiviset makukokemukset, jotka ovat houkutelleet kokeilemaan uudelleen uusia reseptejä ja tuttavuuksia. 

Avainsana punaisen lihan kohdalla on mielestäni mureus. Ja tämä toteutuu  parhaiten pitkään haudutettujen, tarkoituksella kunnolla ylikypsäksi kokattujen ruokalajien kanssa. Käännytyksen taustalla ovat olleet osallisena ihanan pehmeä karjalanpaisti sekä ylikypsäksi haudutettu possunposki. Seuraavaksi kokeilulistalle pääsee ”vedetty sika”, eli ns. pulled pork.

Isäni toi meille viikonloppuna ruokatuliaisina pötkön poron kalvotonta ulkofileetä, ja ryhdyin valmistamaan sitä ennakkoluulottomasti. Vierastan edelleen roseksi jätettyä lihaa, mutta tämä porofilee oli niin mureaa ja pehmeää, että se suorastaan suli suuhun. Taas yksi ruokatrauma selätettynä!

Paista ulkofilee kokonaisena ”pötkönä” kuumalla pannulla voissa ruskistaen. Kun liha on ottanut pintaan väriä, mausta se sormisuolalla ja mustapippurilla. Varo kypsentämästä lihaa liikaa – se saa jäädä keskeltä hennon vaaleanpunaiseksi. Leikkaa kypsennetty filee terävällä veitsellä ohuiksi viipaleiksi.