Blogi on viettänyt hiljaiseloa viimeisten viikkojen aikana siitä syystä, että ruokavalioni on ollut lähestulkoon askeettinen. Aloitin pari kuukautta sitten treenailun personal trainerin kanssa, joka laati minulle myös ruokavalion. Ruokavalio koostuu lähinnä kasviksista, marjoista, kanasta, kalasta, raejuustosta ja rahkasta sekä erittäin rajoitetusta määrästä tummia viljoja. Alkuun vieroitus kaikista sokereista (jopa hedelmistä) oli todella rankkaa, mutta noin kolmessa viikossa olotila alkoi tasaantua. Projekti on saanut minut ajattelemaan entistä enemmän ravintoa ja sen vaikutusta hyvinvointiin. Tällä hetkellä oloni on todella energinen ja makeanhimo on vähintäänkin puolittunut entisestä. Olen oppinut saamaan ruokavaliosta riittävästi proteiinia, joka on hyväksi lihaksille sekä mieliteoilleni.
Tarkoitus ei ole missään nimessä lopettaa ruoasta nauttimista, vaan jatkaa tästä kaikkia saatuja oppeja arjessa soveltaen. Herkuttelua ei tietenkään sovi unohtaa, kunhan perusruokavalio on kunnossa. Olen alkanut arvostaa entistä enemmän hyviä, terveellisiä ja laadukkaita raaka-aineita, joita syömällä pidetään yllä terveyttä sekä kokonaisvaltaista hyvinvointia. Ruokaan ei mielestäni tule kuitenkaan suhtautua liian vakavasti, vaan pyrkiä tasapainoiseen kokonaisuuteen, joka tuntuu itselle sopivalta vaihtoehdolta niin kropassa – kuin pääkopassakin.
9 kesäkuun, 2012
Jätä kommentti