Ajelimme taannoin taas pohjoisen mökkimaisemiin kolmentoista tunnin ajan. Hullun hommaa, mutta aina yhtä palkitsevaa! Perillä meitä odotti sopivat kirpeät pakkaset sekä yli metrin lumikinokset. Oma mökkimme sijaitsee tunturissa, eikä sinne pääse tähän vuodenaikaan kuin lumikelkalla. Kävimme toki kurkkimassa, että mökillä on kaikki kunnossa mutta yövyimme tuttuun tapaan Galdotievan lomakylässä aivan Norjan rajalla. Vierailimme myös pikaisesti Norjan puolella Kautokeinossa. 

Perheellämme on ollut mökki Enontekiöllä yli kolmenkymmenen vuoden ajan, ja tässä ajassa olemme saaneet seudulta paljon hyviä ystäviä. Tällä reissulla paikallinen tuttavamme kutsui meidät kylään, ja pääsin seuraamaan vierestä perinteisen poronkäristyksen valmistusta! Suhteeni poronkäristykseen on ollut aina kahtiajakoinen. Turhan usein käristys tarjotaan vetisessä liemessä ja poronlihan virkaa toimittaa pakkasesta otettu saksanhirvimuru. Ei, ei ja vielä kerran ei!  Tällä kertaa vuorossa oli kuitenkin aitoa poronkäristystä. Reseptissä käytettiin lihana poron sisäpaistia, jossa oli mukana jonkin verran rasvaa. Liha on luonnollisesti peräisin tuttavamme omista poroista.

Lopputuloksena syntyi paras poronkäristys mitä olen koskaan syönyt!  Reseptissä ei ole mitään ylimääräistä, ja se on kaikessa konstailemattomuudessaan jumalaisen hyvää. Tuo poronliha kypsyi uskomattoman nopeasti täysin mureaksi. Olin yllättynyt käristyksen mehevyydestä – reseptiin ei lisätä lainkaan ylimääräistä nestettä. Mausteeksi tarvitaan vain suolaa ja aavistus mustapippuria.

Aito poronkäristys perunamuusilla (4:lle)

Tarvitset:
2 rkl voita
400 g poron sisäpaistia (jossa hieman rasvaa)
sormisuolaa
mustapippurirouhetta

Perunamuusi:
700 g jauhoisia perunoita
2 rkl voita
sormisuolaa

Valmistusohje:
Kuori ja lohko perunat. Laita ne keittymään suolalla maustettuun veteen. Perunoiden kypsyessä aloita poronkäristyksen valmistus. Ota liha pakkauksestaan ja kuivaa se kauttaaltaan kevyesti talouspaperilla. Viipaloi poronliha ohuiksi siivuiksi. Laita paistinpannu kuumenemaan liedelle. Lisää pannulle voi ja porosiivut. Ruskista lihat kauttaaltaan kuumalla pannulla ja mausta ne kevyesti sormisuolalla sekä mustapippurirouheella. Peitä pannu kannella ja laske lieden lämpötilaa. Anna lihojen hautua alhaisella lämmöllä 5-10 minuutin ajan.  Lihojen hautuessa kaada kypsien perunoiden keitinvesi pois ottaen sitä talteen noin yhden desilitran verran. Survo perunat perunasurvimella. Lisää samalla joukkoon keitinvesi, voi sekä sormisuola. Perunamuusissa saa olla reilusti sattumia, sen ei tarvitse olla tasaista. Tarjoile perunamuusi poronkäristyksen kera.