Tämä resepti on siskoni viritelmä, jota hän on tarjoillut kyläillessämme useampaan otteeseen, eikä suotta. Ruokaisa pohjaton (ja samalla viljaton) piirakka valmistuu erittäin pienellä vaivalla isommallekin ruokakunnalle. Täytteeksi käy lähes kaikki ainekset, mitä jääkaapin perukoilta sattuu löytymään (esim. sienet, kasvikset, juusto, jauheliha jne.) Taikinaan voi samalla lorauttaa vaikkapa maidon tai kerman jämät tölkin pohjalta. Munapiirakka on erityisen hyvä arkiruoka myös siltä kannalta, että sitä voi syödä aamupalaksi, välipalaksi tai kunnon ateriana salaatin kera.
Munapiirakka (iso vuoallinen)
10 kananmunaa
2 prk (500g) rasvatonta maitorahkaa
200g kinkkusuikaleita
1 paprika
kourallinen kirsikkatomaatteja
1 iso sipuli
loraus oliiviöljyä
ripaus suolaa
mustapippuria
paprikajauhetta
Lisäkesalaatti:
salaattisekoitusta
kurkkua
paprikaa
kirsikkatomaatteja
päärynää
fetajuustoa
Sekoita kananmunat ja maitorahka tasaiseksi massaksi. Lisää joukkoon kevyesti öljyssä kuullotettu sipulihakkelus, pilkottu paprika, lohkotut kirsikkatomaatit, kinkkusuikaleet sekä mausteet. Mikäli käytät täytteenä valmiiksi suolaista tuotetta, ole varovainen lisätyn suolan määrän suhteen. Kaada massa suurehkoon uunivuokaan. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Anna kypsyä 180 asteisessa uunissa n. 30 minuutin ajan.
Tota on kyllä pakko joskus kokeilla!
Kokeile ihmeessä – superhelppo resepti, ja piirakkaan saa taiottua kaikki jääkaapin perukoilta löytyneet "jämät" 😀
Veikkaan, että piirakka on huomenna entistä parempaa, kun on saanut vetäytyä hetken rauhassa.
Mä tein tätä just eilen viimeks! Täytteeksi laitoin paprikaa, sipulia, sieniä ja tuorejuustoa. Edellisellä kerralla tein kana-pinaatti -täytteellä. -Saga
Kanaa pitääkin kokeilla seuraavalla kerralla! Nam.
Tein munapiirakan jauhelihalla, sipulilla, paprikalla, fetajuustolla ja raejuustolla. Tuli superhyvää! Nam!
Kiitos reseptistä tosi hyvä proteiniinlähde! + hyvää oli
Kiitos kommentistasi! Teen munapiirakkaa lähes joka toinen viikko – paras duunieväs minkä kippaa nopeasti eväslaatikkoon salaatin kaveriksi!
-Heidi