Olen kuvitellut pitaleipien teon olevan jotenkin todella haastavaa sekä vaivalloista asiaan sen enempää perehtymättä. Vaan eipä ollutkaan. Ainoa ”aikaa vievä” osio on taikinan kohottaminen liinan alla noin puolen tunnin ajan. En muutenkaan lukeudu kebabpaikkojen kanta-asiakkaisiin. mutta ehkä lukeutuisin, jos heidän pitaleivät olisivat vastaavia kuin omatekemät: ihanan pehmoisia, ilmavia ja tuoreita pyörylöitä. Ja parasta hupia on katsoa, kuinka littanat taikinaletut pullahtavat muutamassa minuutissa hauskoiksi ”taskuiksi”.

Pitaleivät (10kpl)

3 dl vettä
8 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 rk öljyä
1 pss kuivahiivaa

Kaada kuivahiiva n.42 asteiseen veteen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vähitellen vatkaten vesi-hiiva seokseen. Lisää öljy ja vaivaa tasaiseksi taikinaksi. Peitä taikina liinalla ja anna kohota lämpimässä n. puolen tunnin ajan. Leikkaa taikina n. 10 palaan ja pyöräytä niistä pallot hyvin jauhotetulla alustalla. Painele taikinapallot käsin tasaisiksi 1-2cm ”letuiksi” uuninpellille. Anna leipien kohota pellillä vielä noin kymmenisen minuuttia. Paista 275 asteess n.7 minuutin ajan. Älä avaa uunin luukkua kesken paistoajan, pitaleivät saattavat lässähtää. Leipien kuuluu siis pullahtaa ja kohota veikeän näköisiksi ”taskuiksi”.

Täyte-ehdotus:

Falafelpyöryköitä
Tsatsikia
Hummus-tahnaa
Paprikaa
Kurkkua
Tomaattia
Salaattia