Olen rampannut joka viikonloppu mökillä, sillä en malta pitää käsiäni erossa kasvimaasta. Kaikki ovat lähteneet mukavasti kasvamaan, paitsi ruohosipulin ja persiljan siemenet antavat odottaa itämistään. Innostus on vain kasvanut sitä mukaan kun maasta pukkaa vihreää. Tosin pelolla odotan kaalikoiden tai muiden öttiäisten iskua, jotka saattavat tuhota lupaavan projektin alun.
Kasvimaa <3
Retiisit.
Viime viikonloppuna pääsin jopa harvennushommiin. Katsokaa nyt näitä pieniä kaunokaisia – ihan retiiseiltä ne jo näyttävät (ainakin suurennuslasilla katsottuna)
Raparperi kasvaa silmissä. Ensi vuonna se pitänee siirtää parempaan paikkaan, josssa sillä on kunnolla tilaa levitä.
Piparjuuri on kasvanut pituutta jo viikossa mukavasti!
Salaatin alutkin alkavat jo etäisesti näyttämään salaatinlehdiltä.
Pillisipuli on toistaiseksi lähtenyt maltillisesti kasvamaan, mutta kaikki ajallaan. Malttia, malttia.
Naapurilta saatu ruohosipuli on kasvanut vauhdilla. Tästä voi hyvin napata varsia aamupalamunakkaan päälle.
Maa-artisokkien kanssahan kävi sellainen pieni kömmähdys, etten ollut lukenut kuinka valtaviksi sen varret ja kukat kasvavatkaan. Pahimmassa tapauksessa ne tulevat varjostamaan viljelylaatikoita osan päivästä… Mutta eihän ensimmäisenä vuonna voi kaikkea tietää!
Ja punasipulit – mikä kasvupyrähdys!
Olisipa jo perjantai, niin pääsisi mökille!
Ilmoittautuuko lukijoista kukaan viherpeukaloksi – vai fiilistelenkö yksin mummoharrastukseni kanssa?
Ja tässä vielä bonuksena kasvimaan laidalla asusteleva kaveri. Pihalampun päälle pesänsä rakentanut lintunen.
Se mikään mummoharrastus ole!
Upealta näyttää, vau. Meille kaaliperhoset tai -koit, mitä lie, tulivat viikonloppuna. Vielä ei näy reikiä, mutta kamalasti lentäviä tyyppejä kyllä. Oulun päällä on kuulema kahden kilometrin korkuinen hyönteispatja – osa on ehkä suorittanut laskeutumisen meidän pihalle.
Kasvuiloa!
Kahden kilometrin korkuinen? Mitä ihmettä? Huh!
Kaikenlaista.
-Heidi