Kaupallinen yhteistyö: Beijing8

Oletko jo maistanut dumplingseja? Ne ovat aasialaisia taikinanyyttejä, joiden täytteenä voi olla esimerkiksi kasviksia, kanaa, nautaa, possua tai vaikkapa sieniä. Useimmiten ne joko paistetaan tai höyrytetään kypsäksi. Dumplingsien muoto ja nimitys vaihtelee maittain, mutta dumplings on kelpo yleisnimitys näille herkuille.

Dumplings-ravintolat ilmaantuivat katukuvaan jo muutamia vuosia sitten, ja nyt dumplingseja saa jo valmiina kauppojen pakastealtaasta. Beijing8 on tuonut markkinoille aivan superlaadukkaat Ruotsissa valmistetut pakastedumplingsit, jotka ovat korkeaan laatuunsa nähden todella fiksun hintaisia. Me syömme perheen kanssa näitä dumplingseja lähes kerran viikossa. Ne ovat kiva vaihtoehto esimerkiksi sushille, ja niitä voi syödä ihan sellaisenaan hyvän kastikkeen kera. Mikäli kaipaan aterialle lisukkeita, yleensä keitän riisiä tai nuudeleita kaveriksi. Myös edamame-pavut ja muut kasvikset passaavat kyytipojaksi oikein hyvin.

Tähän postausta varten kehitin kuvissa näkyvän todella helpon ja herkullisen dumplingsbowl-reseptin. Resepti on siitä kiva, että kulhon pohjalle voi laittaa oikeastaan mitä tahansa kuiva- ja jääkaapin perukoilta sattuu löytymään. Kasasin itse annokseen jasminriisiä, kurkkua, porkkanaa, edamame-papuja ja avokadoa dumplingsien lisäksi. Viimeistelin annoksen sinimailasen iduilla, seesaminsiemenillä ja tuoreella chilillä. Annosta on helppo varioida ruokailijoiden mukaan, ja lapset tykkäävät tästä myös varmasti!

Ja vielä sananen dumplingsien valmistuksesta. Olen tarjoillut ystävilleni usein Beijing8-dumplingseja, ja he ovat aina harmitelleet ettei heiltä löydy bambuista höyrytysastiaa. Ei hätää, sillä nämä dumplingsit voi valmistaa aivan yhtä hyvin myös paistinpannulla. Itse asiassa valmistan dumplingsit lähes aina paistinpannulla. Pannulla nyytit saavat ihastuttavan kullanruskean rapean pohjan. Ja mikäli olet pehmeämpien höyrytettyjen dumplingsien ystävä, voit hyvin höyryttää ne kattilan päällä vaikkapa metallisessa pastasiivilässä.

Dumplingsbowl on ihanan raikas ja maistuva koko perheen herkku. Kruunaa annos Beijing8-maustekastikkeilla, joita löytyy myös kaupoista. Minun oma suosikkisoossini on korianteri-chilikastike, joka on maukas, muttei liian tulinen vaihtoehto. 



Dumplingsit bowlissa (2:lle)

Tarvitset:
2 laatikkoa (2 x 10 kpl) Beijing8-dumplingseja (myydään kaupoissa pakasteena)
2 rkl seesamiöljyä
1 tlk (mustia) seesaminsiemeniä
3 dl jasminriisiä keitettynä
1,5 dl edamame-papuja keitettynä
2 porkkanaa ohueksi siivutettuna
10 cm pala kurkkua ohueksi siivutettuna
1 avokado ohuina siivuina
2 rkl ituja
tuoretta chiliä

Lisukkeeksi:
Beijing8 -kastiketta

Valmistusohje:
Aloita bowlien teko keittämällä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Keitä myös edamame-pavut pakkauksen ohjeen mukaan.  Siivuta pestyt porkkanat ja kurkku mahdollisimman ohueksi siivuksi esimerkiksi kuorimaveistä tai juustohöylää apuna käyttäen. Kuori ja viipaloi avokado ohuiksi siivuiksi.

Seuraavaksi valmista Beijing8-dumplingsit. Avaa dumplingsit pakkauksestaan ja valmista ne joko höyryttäen tai paistipannulla. Itse tykkään useimmiten valmistaa dumpligsit juurikin paistinpannulla. Asettele dumplingsit keskikuumalle tarttumattomalle paistinpannulle pohja alaspäin. Anna dumpligsien paistua, kunnes niiden pohja on kauniin kullanruskea. Lisää pannulle n. 2-3 rkl vettä siten, että paistinpannun pohja juuri ja juuri peittyy.  Laita kansi päälle ja nosta hieman lämpöä.  Anna dumplingsien kypsyä pannulla kannen alla n. 5 minuutin ajan. Ota kansi pois ja anna lopunkin veden haihtua pannulta. Lorauta pannulle vielä 2 rkl seesamiöljyä ja anna dumpligsien paistua vielä hetki. Ripottele pinnalle seesaminsiemenet.

Aloita bowling kokoaminen asettelemalle kulhon pohjalle riisi, edamamepavut, viipaloidut kurkut, porkkanat ja avokado. Asettele dumplingsit kulhoon päällimmäiseksi ja viimeistele annos tuoreella chilillä sekä iduilla.

Tarjoile annos  Beijing8-kastikkeiden kera.

***

Saatavilla olevat Beijing8-dumplingsmaut:
– soijapapu-sitruunaruoho
– ankka-inkivääri
– kana-maapähkinä
– nauta-korianteri

***

Saatavilla olevat Beijing8-kastikemaut:
– korianteri-chili
– luumu-inkivääri
(Beijing8-ravintolasta Helsingin Kampista on saatavilla myös muita kastikemakuja)

***

Kurkkaa tästä linkistä sinua lähinnä oleva kauppa, josta voit napata tuotteet mukaasi.

Oletko bowlien ystävä? Hyvä! Kun tämä ylläoleva resepti on kokeiltu, niin suosittelen lämpimästi kokeilemaan seuraavia reseptejä arkistostani:
gochujang-nuudelikulho
sushikulho
paistettu riisi eli fried rice

Ps. Seuraathan Tiskivuoren emäntää myös Instagramissa ja Facebookissa?
Muistathan tägätä kokeilemasi resepti hastagilla #tiskivuorenemanta – näin löydän kokkailusi somesta!

Kaupallinen yhteistyö: Beijing8