Kaupallinen yhteistyö: Deliciest

Dippilautanen on ihana ja erityisen helppo herkku tulevan uudenvuodenaaton illaksi. Se sopii erinomaisesti myös arjen ilta- tai välipalaksi riippuen siitä mitä lautaselle kasaa. Tällä kertaa kokosin  tarjolle uunissa meheväksi paahdettuja kirsikkatomaatteja ja fetajuustoa. Nappasin mukaan myös vihreitä oliiveja, pähkinäsekoitusta, viinirypäleitä, viikunoita ja mustapippurituorejuustoa. Tähän voisi halutessaan lisätä vaikkapa lisää erilaisia antipaistoja ja leikkeleitä, kasviksia sekä hedelmiä. Lasillinen kuohuvaa tuo dippailuun juhlan tuntua.

Dippilautasen aateloi tietysti dippikastikkeet, joita valmistin kahta erilaista. Kastikkeiden pohjana toimii fanittamani Deliciestin raikas smetana, jossa on rasvaa vain 20 % normaalin 40 % sijaan. Se on rakenteeltaan sopivan notkeaa ja maultaan ihanan täyteläistä, muttei liian rasvaista. Deliciest on kotimainen perheyritys, jonka tuotteita olen suosinut jo useamman vuoden ajan. Olen erityisesti tänä vuonna pyrkinyt aina ensisijaisesti tekemään parempia valintoja ja ostamaan kotimaisten pienten toimijoiden tuotteita. Mainittakoon vielä, että tuo Deliciestin smetanapurkki on reilun kokoinen (350 g), ja siitä tekee juuri sopivasti parikin erilaista dippikastiketta. Deliciest smetanaa on saatavilla myös laktoosittomana versiona 200 g purnukassa.

Toisen dippikastikkeen maustoin tsatsikimaiseen tapaan kurkulla ja valkosipulilla, ja toisen puolestaan hunajalla sitruunan kera. Todella helppoa, yksinkertaista ja nopeaa! Juustojen, kasvisten ja hedelmien lisäksi ladoin lautaselle myös Deliciestin Iso Sipsi -sipsejä. Isot Sipsit ovat pitkiä perunalastuja, jotka ovat suorastaan dippailijan unelma. Niiden päälle voi myös kasata juustoa tai vaikkapa näitä postauksessa vilahtavia pirskahtelevia uunipaahdettuja kirsikkatomaatteja. Iso Sipsi -perunalastuja on saatavilla neljää eri makua: Chili-Lime, Salt & Vinegar, Cheese & Onion sekä Sour Cream & Onion. Tykkään näistä kaikista, mutta suolaiset etikalla maustetut sekä juustolla ja sipulilla maustetut sipsit olivat ykkössuosikkejani!

Dippilautanen on ihana tarjottava illanistujaisissa, mutta sopii myös hyvin arkena väli- tai iltapalaksi sen sisällöstä riippuen. Arkena dippilautaselle voi koota enemmän tuoreita kasviksia ja hedelmiä. Viikonloppueväänä dippilautasen kanssa maistuu lasillinen kuohuvaa.

Dippikastike_herkuille_

Dippilautanen

Uunifeta-tomaattipaistos:
1 pkt feta-juustoa
1 rasia kirsikkatomaatteja tertussa
ripaus oliiviöljyä
ripaus mustapippurirouhetta

Tarvitset myös:
1-2 pkt Deliciest Iso Sipsi perunalastuja (saatavilla olevat maut: Chili-Lime, Salt & Vinegar, Cheese & Onion, Sour Cream & Onion)
oliiveja
pähkinäsekoitusta
viinirypäleitä
mustapippurituorejuusto

Tsatsikidippikastike:
175 g Deliciest smetana 20 %
2 rkl raastettua kurkkua
1/2 tl raastettua valkosipulia
ripaus suolaa
ripaus sokeria

Hunaja-sitruunadippikastike:
175 g Deliciest smetana 20 %
1-2 tl hunajaa
1 tl sitruunamehua
ripaus suolaa

Valmistusohje uunifeta-tomaattipaistokselle:
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Lado fetajuusto ja kirsikkatomaatit uuninkestävälle alustalle. Pirskottele fetan ja tomaattien päälle hieman oliiviöljyä ja mustapippurirouhetta. Paahda uunin keskitasolla n. 15-20 minuutin ajan, tai kunnes juusto ja tomaatit ovat ottaneet pintaansa kauniin paahteista sävyä.

Valmistusohje dippikastikkeille:
Sekoita ainekset huolellisesti sekaisin ja anna kastikkeiden maustua tovi jääkaapissa. Tarkasta dippien maku ennen tarjoilua ja lisää tarvittaessa mausteita.

Dippilautanen_annos
Dippilautanen_kuva_sipsit

Löytyykö ruudun siltä puolelta innokkaita dippailijoita? Vinkkaa omat suosikkisi alla olevaan kommentiboksiin!

Ps. Seuraathan Tiskivuoren emäntää myös Instagramissa ja Facebookissa?
Muistathan tägätä kokeilemasi resepti hastagilla #tiskivuorenemanta – näin löydän kokkailusi somesta!


Kaupallinen yhteistyö: Deliciest