Olin helatorstaina pizzatreffeillä frendini Inken kanssa. Inke tietää kaiken hyvästä pizzasta, ja kohottelee kotosallakin täydellistä taikinaa päivän jos toisen. Toisin sanoen tiesin, että ystäväni pizzeriasuositukseen voin luottaa.

 

Pizzeria Via Tribunali on ensimmäinen napolilainen pizzeria Suomessa.  Ravintolan taustalla ovat Son of the Punch -baareista tutut kaverit Sami Benamed, Tony Vihervaara,  Antti Kuitunen ja Mika Koivula. Pizzerian keittiömestarina toimii Lenni Lehmusoksa sekä ravintolapäällikkönä Luca Bertamini. Sopivia tiloja Via Tribunalille etsittiin pitkään ja hartaasti, sillä parin tuhannen kilon uuni asetti keittiölle omat haasteensa. Puulämmitteistä uunia ei säännösten vuoksi tilaan saatu, mutta homma hoitui moitteetta myös kaasu-uunilla.

 
Helatorstaina paikka oli tupaten täynnä ja jonotimme pöytää tunnin ajan. Tämä ei tosin osoittautunut kovin pahaksi rastiksi, sillä ravintolan toisesta päädystä löytyy baari, josta saa muun muassa oivia aperol spritzejä.


 

 

 

Tilauksemme saapui pöytään valehtelematta alta vartissa. Syy nopeaan palveluun lienee siinä, että pizzaa paistetaan 450-asteisessa uunissa vain reilun minuutin ajan. Napolilaisen pizzan pohjaa lepää ja kohoaa vähintään 20 tuntia. Pohja on roomalaista pizzapohjaa paksumpi, pehmeämpi, ja siinä on täydellinen sitko. Täytteet ovat yksinkertaisia ja herkullisia. Pizza viimeistellään lorauksella hyvälaatuista oliiviöljyä.

 

Pieni paikka Via Tribunali ei ole, se vetää sisäänsä satapäisen joukon herkuttelijoita. Tästä huolimatta palvelu oli iloista ja nopeaa.

 

Täytyy sanoa, että Via Tribunali tarjoili parasta pizzaa mitä olen koskaan Suomessa syönyt. Niin simppeliä, ja niin hyvää! Mietin kuumeisesti, koska voin mennä nykimään ovenkahvaa uudemman kerran – ja tällä kertaa klassisen marinaran merkeissä. Katsokaa nyt pizzan reunoilla olevia täydellisen paahteisia leopardin pilkkuja, nams!

 

Joko siellä puolella on päästy maistamaan napolilaista pizzaa? Vetääkö se vertoja roomalaiselle lätylle?

 
Pizzeria Via Tribunali

Sofiankatu 4
Helsinki