Kesäloma on pian takana, ja äkkiähän tuo viisiviikkoinen hurahti! Tänä vuonna kesäreissuihin kuului viikon visiitti Pohjois-Norjan Lofooteille. Viime kerrasta oli aikaa jo viitisentoista vuotta, joten uusintakierros oli paikallaan. Teimme reissun vanhempieni kanssa autolla, ja matkalla ajokilometrejä kertyi mittariin vaatimattomat 4000! Matkan tarkoitus oli maisemien ihailun ohella narrata kaloja Jäämeren syvyyksistä.
Lofoottien saariryhmä sijaitsee napapiiriltä pohjoiseen. Maisemaa hallitsevat jylhät vuoret sekä kristallinkirkas meri.
Suurin muutos oli tapahtunut tieliikenteen suhteen sikäli, että vuosien takainen tiehanke mahdollistaa nyt pääsyn saariryhmän päähän saakka kiinteällä maantieyhteydellä lossien sijaan. Se säästi myös mukavasti aikaa, vaikka näillä kilometreillä takapuoli puutui enivei!
Mikäli menet Lofooteille, kannattaa ehdottomasti ajaa koko kaunis reitti, joka päättyy Moskenesøyan Å:hon. Maisemat vain paranevat mitä pidemmälle saariryhmä aukenee.
Kalastuksen ollessa yksi saariryhmän tärkeimmistä elinkeinoista, saa kalaa kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa muodoissa. Alla turskaa kuivattuna.
Vai saisiko sittenkin olla kuivattuja turskanpäitä? Voin kertoa, että ”tuoksu” jos mikä oli kohdillaan! *yöks*
Lofooteilla kalastus on todellinen elämys. Pilkkiä veteen ja johan alkaa eksoottista kalaa nousta. Mureenoita, simppuja, kissakaloja, seitiä, turskia…
Tavoitteenamme oli nostaa ruijanpallas. Lähdimme itseluottamusta puhkuen merelle millin siimojen sekä puolen kilon uistimien kera.
Nooh… jouduimme kuitenkin tyytymään ”hieman” pienempiin seiteihin ja turskiin.
Tuoreet seitifileet päätyivät välittömästi grilliin sitruunan, suolan ja mustapippurirouheen kera. Niin yksinkertaista, ja niin täydellistä.
Olin viidessätoista vuodessa täysin unohtanut Lofoottien kauniit ja pitkät rannat. Kuva voisi olla vaikkapa välimereltä, (sikäli kun tuulta ja viimaa ei kuvasta välity).
Aloimme myös välittömästi suunnitella jättimäisten kuningasrapujen pyydystämisreissua syksylle Norjan Pykeijaan.
Mitenkäs teidän kesälomareissut sujuivat, ja tuliko kalaa?
Olipa kiva postaus 🙂 Meilläkin on suunnitelmissa kalareissu Norjaan. Maisemat tuolla Lofooteilla on niin upeat.
Norjan maisemat ovat vaan niin uskomattoman upeita, pari kesää sitten kävin siellä niitä myös ihastelemassa.
Ihan järjettömän hienoja kuvia! Tuolla(kin) olisi kyllä ihana käydä. Monesti olen haaveillut, että lennettäisiin tästä Tromssaan (ainakin toistaiseksi suorat lennot Oulusta) ja seikkailtaisiin sitten siitä ympäriinsä. Tulisi vähän vähemmän kilsoja 🙂
Voi apua miten upeaa! Tuonne kyllä ehdottomasti haluan joku päivä matkata – lähtisköhän sun isi meillekin kalamieheksi?
Upeita maisemia! Pohjois-Norja on jo pidemmän aikaa pyörinyt mielessä tulevana reissukohteena ja tämä postaus lisäsi sitä matkakuumetta. Hienoja kuvia! Ala-asteen leirikoulussa kävimme mm. Tromssassa ja sieltä on jäänyt mieleen hienot maisemat ja upee vuonoristeily. Kesälomareissut sujuivat ihan tosi hienosti. Lyon oli mahtava paikka, suosittelen lämpimästi! Kummipojan kalasaalista pääsin muutama viikko sitten maistamaan :).
Nää Lofoottien maisemat on niin upeita! Millonhan saisi aikaiseksi järjestää reissun sille suunnalle… Oulusta ajaisi kahdessa päivässä, ja koirakin voisi lähteä mukaan 🙂
Todella kauniita kuvia ja tunnelma. En ole koskaan käynyt Norjassa, harmikseni. Mieheni on ollut siellä monesti työmatkoilla ja kehunut ruokaa sekä maisemia joka kerta. Josko sitä itsekkin pääsisi vihdoin käymään lähivuosina.
WOW miten kaunista! Tässä on viime vuosien aikana hiipinyt kasvava hinku päästä käymään pohjoisessa jäämeren rannalla, eikä se kyllä lainkaan laannu tätä juttua tiirustelemalla.
Kitakuva kaloista on todella hieno!
Aika erilainen kesämatka teillä. En itse mielelläni suuntaa pohjoisempaan ja kylmempään matkoillani, mutta Lofooteilla olen ollut joskus luokkaretkellä. Luonnon kauneus jäi kyllä mieleen (ja poletilla toimivat suihkut josta tuli kylmää vettä).
Aivan huikea paikka ja reissu! Ja tätä ei ihan joka ruokablogista lue. Olet <3
Heidiiii, sä oot kyllä sellainen seikkalijatar! apukokki tosiaan oli tänäkin kesänä Norjassa narraamassa pallasta ja voin kuvitella hänen ilmeen, jos ilmoittautuisin seuraavalle reissulle mukaan 😀
Merituulen lailla olen aika laiska matkaamaan pohjoiseen lomilla, mutta mitä enemmän katselee kuvia esim. Norjasta, tulee mieleen että elämyksiä olisi sielläkin yllinkyllin 🙂
Mahtavia lomakuvia ja virkistävän erilainen postaus – ja kesälomareissu!
Kuulostaa ja näyttää upealta reissulta! Tuo tuore seiti taitaa olla aika eri makuista kuin pakastettu kaverinsa?
Kalaa ei tullut. Yksi iso hauki pääsi mökillä pojilta karkuun. Muuten oli mukavaa. 🙂
Ihania maisemia tuolla ja hurjan näköisiä nuo kalat!
Upeat kuvat ja varmasti ihan huikean hieno reissu! On kyllä yksi niistä paikoista jossa ehdottomasti vielä jonain päivänä tahtoisin käydä 🙂
Meidän talouden kesän ainoan kalan kalasti 7 vee Mini setänsä kanssa itä-Helsingistä 😀 Öh, nuo turkanpäät ei nyt suoranaisesti puhuttele mutta maisemat näyttävät kerrassaan upeilta!
Ei oo kalan kalaa näkyny. Eikä lomaa.
Aivan upeat kuvat! Ja ei, kalaa ei juurikaan ole tullut vaikka mökillä katiska oli järvessä ja Kiannallakin viehettelin. Mutta ei….onhan tässä onneksi kesää jäljellä!
Aivan mieletön paikka – kun kuvissa ei näy edes tuulta ja viimaa 🙂 Ja ruokavalio on tuolla reissulla todellakin ollut kunnossa, noin tuoretta kalaa ei täällä ole saatu tänä(kään) kesänä.
oot sä kyllä melkoinen sissi 🙂 Ruijanpallas on kyllä ihanaa – sitä söisi mielellään useamminkin <3
Monkin huutokin kalpenee noiden kallojen rinnalla 🙂
Aivan ihanat kuvat! Kyllä noissa maisemissa kelpaa kalastella.
Vau mitä kuvia!!
Oih, Norja on kyllä ihan ykkönen. Ja niin lähelläkin vielä!
-Heidi
On kyllä, sanoisin että kaunein paikka missä olen ollut.
-Heidi
Hyvä idea! Me ollaan aina autoiltu, kun mökkimme sijaitsee kätevästi Enontekiöllä ihan Norjan rajalla.
-Heidi
Hihihi, tai sitten lähde meidän kanssa ravustelemaan Pykeijaan ;D
-Heidi
Suosittelen lämpimästi Pohjois-Norjaa matkakohteena. <3 Ihan huippu!
-Heidi
Jeps, tavallaan aika helppoa, ehkä liiankin helppoa ja siksi ei tule mentyä…? 😉
-Heidi
Eikä Peggy! Ensi kesänä auton nokka kohti Norjaa!
-Heidi
Eikä kuvat edes tee tuolle kauneudelle oikeutta. Norjalaiset, niillä on kyllä kaikki: kalat, maisemat ja öljyt! 😀
-Heidi
Joo, tämä oli kyllä hieman eksoottinen valinta, mutta onneksi lämmittelimme Kroatian auringon alla viikon ennen tätä matkaa. Toimiva kombo!
-Heidi
Ite oot <3
-Heidi
Eikä Anne, nyt vaan kalareissulle mukaan rohkeasti! 😀 Mä olen kalastellut Norjassa ihan lapsesta saakka, ja se on aina yhtä hauskaa, kun koskaan ei tiedä mikä "merihirviö" nappaa kiinni.
Tuleepa mieleeni kun veljeni nosti veneeseen jättimäisen mureenan, joka haukkasi kalastuspakista mojovan palan…
-Heidi
no AIVAN ERI meininki! Superhyvää.
-Heidi
Suosittelen kyllä!
-Heidi
Ai mitä, ei houkuttele vai 😀
Kaupunkikalastus on kliffaa, pitäisi sitäkin harrastaa enempi. Ravustus vie kesäisin aina kaiken ajan.
-Heidi
Eikä Nanna! Mitäs sä oot koko kesän touhunnut?
-Heidi
Kiitos Terhi!
-Heidi
Juu, kalatiskiltä tuoreenakin ostettu kala on usein jo muutaman päivän "vanhaa" – ikävä kyllä.
-Heidi
Heh, todellinen sissi. 😉 Joo, ruijapallas on kyllä mieletöntä herkkua!
-Heidi
😀 😀 😀
-Heidi
Tänks Veera!
-Heidi
Kiitos Riikka <3
-Heidi