Onhan tätä jo odotettukin, vähän kuin joulua tai esikoislapsen syntymää. Akseli Herlevin luotsaama ennakkoonkin hypetetty burgeriravintola Naughty BRGR nimittäin avaa ovensa huomenna hampurilaisen nälkäisille lounastelijoille kello 11. Jos työpaikkani olisi lähempänä, menisin varmasti kiinni oven kahvaan hyvissä ajoin varmistaakseni paikkani burgerijonossa. 
Ravintolan kutsuvierasavajaisia vietettiin tänään varsin tiivissä tunnelmissa.

Ajattelimme mennä paikalle Lauran kanssa noin vartin tapahtuman alkamisesta, ettemme olisi ensimmäisinä koputtelemassa ravintolan ovea. Paikalle saavuttuamme huomasimme mestan olevan jo täpötäysi. Siis aivan täysi – porukkaa oli paikalla jo varmasti toistasataa. Nälkäisinä ja määrätietoisina naisina marssimme keittiön ja tarjoilijoiden läheisyyteen hehkutettujen naughtyburgerien toivossa.
Naughty BRGR sijaitsee Lönnrotinkatu kolmessatoista mukavan isoissa tiloissa. 
Tämä on hyvä, sillä epäilen jonojen ulottuvan ensimmäisinä viikkoina ulos saakka.

Ravintolan burgerimenu vaikutti sopivan kompaktilta, ja mikä parasta, kaikki hampurilaiset ovat hinnaltaan 10-13 euroa. Tämä on todellinen sopuhinta laadukkaasta lihasta valmistetusta annoksesta, sillä valtaosassa Helsingin ravintoloista kunnon burgerit maksavat pitkälti kolmeakymppiä, ja siinä mennään kyllä mielestäni metsään. Valkeat pöytäliinat ja burgerit eivät kuulu yhteen. Uskon vakaasti, että Akselin kehittämälle ravintolakonseptille on kysyntää, osittain juuri järkevän hinnoittelupolitiikkansa vuoksi.
No tässä se nyt on! Ravintolan nimikkohampurilainen: naughtyburger.
Ai että oliko se kaiken tämän hypetyksen veroinen? OLI, ja enemmänkin!
Täydellisesti paistettu pihvi pekonihillokkeella ja lisukkeilla olivat napakymppi.

Hampurilaisten lisäksi ravintola tulee tarjoilemaan lisukkeena ranskalaisia erilaisilla täytteillä viritettynä. Juomapuolella on luonnollisesi panostettu erityisesti erilaisiin suomalaisiin ja ulkomaalaisiin pullo-oluisiin, jotka vaihtelevat sesongin mukaan.

En muista nähneeni moista tahtia valmistuvan burgereita, ja pojat keittiössä taisivat kasata niitä illan mittaan useamman sata kappaletta. Kiitos ja nam – Lönkalla nähdään!