Sain reilu puolisen vuotta sitten ystävältäni lahjakortin synttärilahjaksi ravintola Sunn Helsinkiin. Lahjakortti piti sisällään brunssin kahdelle hengelle. Kortin voimassaoloaika alkoi olla lähellä päättymistä, joten lähdimme aurinkoisen sunnuntain kunniaksi herkuttelemaan.
Sunn sijaitsee Aleksanterinkadulla Tuomiokirkkoa vastapäätä.

 Plussaa brunssin valikoima saa tuoreista ja laadukkaista raaka-aineista.

 Erityisesti porkkana-fetapiirakka ja hummus maistuivat.
 Luonnonjogurtin kyytipojaksi valitsin raparperi-omenahilloketta. Ah!

 Lämpimät ruoat eivät kuuluneet brunssin kiinteään hintaan, vaan ne tilattiin keittiöstä 
erikseen maksua vastaan. Ruokaa oli noutopöydässä riittävästi, mutta  kyllä brunssilla kuuluu kananmunaa syödä, nih!

                            Suuren pääsalin lisäksi Sunnissa on useita pienempiä kabinettitiloja.

 Jälkkäripöydän hedelmävalikoima.
Syy siihen, että minulta jäi jälkkärit syömättä lienee siinä, että tyhjensin koko vadin vesimelonista….

Poikaystävä hykerteli kyllä tyytyväisenä jälkiruokavalikoiman äärellä.


Plussat:
– Hyvät, raikkaat, tavallisesta poikkeavat maukkaat salaatit.
– Kaikki tarjolla oleva tuntui olevan itsetehtyä, ja hyvistä raaka-aineista valmistettu.
– Brunssi tarjoaa kivasti vaihtoehtoja myös kasvissyöjille.
  Oma suosikkini oli yllätyksekseni mehevä porkkana-fetapiiras.
– Olimme brunssilla suhteellisen myöhään liikenteessä, mutta kaikkea tuntui olevan edelleen tarjolla riittävästi.
– Brunssin lomassa voi nauttia kuvankauniista kaupunkinäkymästä.

Miinukset:
– Pieni leikkele- ja juustovalikoima (tarjolla ainoastaan kinkkua ja briejuustoa)
– Kaikki lämpimät ruokalajit olivat erikseen tilattavissa maksusta.
  Kaipasin brunssini kylkeen kananmunia tai munakokkelia ja poikaystävä pekonia.
– Tuoremehut tai smoothiet eivät myöskään kuuluneet hintaan.
– Henkilökunta tuntui todella kiireiseltä, ja saimme odottaa pöytiinohjausta luvattoman kauan vaikkei  jonoa ollutkaan.
– Ruokalajeja oli vähemmän tarjolla kuin brunsseilla yleensä, mutta toisaalta laatu oli kohdillaan.
– Pääsali, jossa istuimme oli viihtyisä, mutta meluinen vaikkei väkeä ollutkaan tungokseksi saakka.

Mitä lysti maksoi?
 Kahden hengen brunssi, munakokkeli pekonilla sekä tuoremehu erikseen tilattuna yhteensä 51,70€.