Lähdemme pian perheen luokse joulun viettoon. Laatikot ovat valmiina ja lahjat paketoitu. Aamu  alkoi perinteisellä riisipuurolla. Onko riisiipuuro aina ollut näin hyvää, vai onko se siksi hyvää, ettei sitä tule syötyä kuin kerran vuodessa? Toisaalta, tein puuron punaiseen maitoon, mikä teki puurosta kermaisen silkkistä ja pehmoista.

Riisipuuro liedellä (2:lle)

1 dl vettä
1 dl puuroriisiä
5 dl punaista maitoa
ripaus sormisuolaa

luumu-rusinakeittoa

Kiehauta vesi kattilassa. Lisää puuroriisit veteen ja anna veden haihtua. Lisää joukkoon maito ja anna puuron hautua kannen alla n. 40 minuutin ajan välillä sekotellen. Mausta puuro suolalla. Tarjoile luumu-rusinakeiton kera. (Vinkkinä, että tuo Valion kausimaku-mehukeitto on aivan taivaallisen hyvää. Olen ollut koukussa siihen jo parisen viikkoa. En tiedä miten selviän kun joulunaika on ohi, ja se vedetään pois valikoimista!)